Miau! 😸
Kyllä kesäkuun alkupuoli oli kylmä! Palvelusväki sanoi muutaman lämpimän päivän jälkeen, että nyt on kesä ja lopetti asunnon lämmittämisen toukokuun puolivälissä. Mutta lämmintä ei kauan riittänyt, siinä sitten kärvisteltiin ja lämmiteltiin toisiamme. Palvelijakin laittoi villasukat jalkaan, vaikka yritin lämmittää häntä ja yöllä nukuttiin Väinön kanssa hänen jalkojensa päällä. Vähän väliä satoi...
Hienohelman palvelijamme vei ulos, mutta antoi ensin meidän syödä sen viimeisetkin oksat. Ulkona se taas tuuheutuu meille herkutteluun.
Kesäkuun puolenvälin jälkeen tulivat helteet! Olemme käytännössä siirtyneet asumaan ulkotarhaan. Päivällä on ihanan lämmintä, olo on raukea eikä oikein jaksa tehdä mitään. Yöllä on ihanan viileää ja silloin leikitään hippaa ym. kivaa, mistä palvelusväki on meitä tosin hieman moittinut.

Kyllä me kuitenkin jaksetaan auttaa monissa töissä, korjattiin mm. Dollyn ötökkäloimi. Eikö ole hassua, että hevonen ei tykkää ötököistä? Meistä on hauska ottaa kärpäsiä, itikoita ja yöperhosia kiinni!
Väinö suuttuu aina, kun pääpalvelijamme ei ole kotona 😾 ja on pissannut pari kertaa vääriin paikkoihin... Ei palvelijamme ollut kovin mielissään asiasta, mutta siitä huolimatta otti Väinön syliin ja paijasi sitä, kun tuli kotiin. Väinöstä on tullut oikea sylikissa, se kiehnää jaloissa ja viihtyy sylissä, minä pidän vielä hieman etäisyyttä, viivyn sylissä ehkä max. 10 sekuntia. Mutta tykkään kyllä kovasti silityksestä ja voin nukkua jalkojen päällä. Väinö on myös alkanut naukua todella vaativasti milloin mistäkin asiasta ja milloin mihinkin aikaan. Haluaa huomiota, mutta palvelusväki näyttää reagoivan vaan vasta sitten, kun se lopettaa. Usein sitten aloitetaankin joku leikki. Huippujuttu on kantokoppaleikki. Me kilpaillaan Väinön kanssa, kumpi pääsee kantokoppaan, koska silloin saadaan extra hyvää herkkua.
Yksi Väinön tempaus on pakko kertoa. Se avasi sen kaapin, jossa on tuota erikoisherkkua ja sitten me herkuteltiin...tai no, Väinö ei mulle paljon antanut. Mutta se herkuttelu loppui tietenkin lyhyeen, kun palvelusväki tuli kotiin ja lopulta Väinö oksensi kaksi kertaa herkkua ja sen mukana syömäänsä foliopaperia. Onneksi oksensi, vaikkakin matolle, tuumasi palvelusväki.
Tässä alkukesän kuulumisia, vielä on kesää jäljellä. 🔆Mukavaa kesän jatkoa kaikille!
Terveisin Vinski 😻
P.S. Terkut tietenkin myös rakkaalta veljeltäni Väinöltä! 😻












