torstai 28. lokakuuta 2021

Ulkotarha pojille

Eläinsuojeluyhdistyksen  luovutusehtona on, että heiltä otettujen kissojen ei anneta kulkea vapaasti ulkona. Vuosien kuluessa minunkin mielipiteeni asiasta on muuttunut ja vaikka olisin ottanut kissan muualta kuin Esy:stä, niin en olisi antanut kulkea sen vapaasti ulkona, en ainakaan nykyisessä kaupunkiympäristössä.

Halusin kuitenkin ehdottomasti rakentaa kissoille ulkotarhan niin, että pääsevät edes sillä tavoin ulkoilemaan. Suunnittelu alkoi heti, kun kissat tulivat kotiini. Koska asun rivitaloyhtiössä paritalossa, niin ensin piti kysyä lupa taloyhtiöltä ja myös seinänaapurilta. Talo rajoittuu metsään eikä tarha näy naapurin ikkunaan, joten ei ollut oikein mitään estettä sen rakentamiseen ja luvat tulivat.  Jos tarha olisi yli 6 neliötä, niin pitäisi olla rakennuslupa, mutta päätin, ettei siitä tehdä niin isoa, että joutuisin anomaan lupaa, joka ei ihan halpa ole. Minulla on terassi takapihalla, joten päätin, että siihen ulkoilualue rakennetaan ja kulku on keittiön ikkunasta. 


Tutkin netistä valmiita tarhamalleja, mutta kerran satuin mainitsemaan suunnitelmista eläkkeellä olevalle naapurin Karille, ja kas, hän sanoikin, että hän voi sen rakentaa. No, mikäs siinä. Kari on taitava rakentaja, mutta tällaista hän ei ennen ollut tehnyt. Kaija-vaimo sanoi, että Kari innostui asiasta niin, että viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla oli suunnittelemassa ulkotarhaa. Niinhän se on, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Mittailtiin ja mietittiin, etsittiin apua netistä ja kun olin päättänyt paikan ja koon, niin Kari laski, paljonko tarvitaan lautaa, rimaa, maalia, verkkoa, nauloja, ruuveja, kulmarautoja..... 

Kallein ostos olivat laudat ja rimat. Verkon ostin Kerdistä, sen silmäkoko on 2 cm, näin siitä ei pääse sisään hyönteisiä isommat eläimet. Tai niin ainakin luulin, mutta mistä päästäinen pääsi tarhaan? Olihan se pieni, joten ehkä mahtui lautalattian raosta ja jopa verkosta kuitenkin... Ajattelin ensin, että tarhaan rakennettaisiin myös katto valokatteesta, mutta lopulta emme laittaneet sitä kuitenkaan. Talon räystäs on melko leveä, joten kuivaa tilaa jää seinän viereen. Siinä pojat istustelevat sadesäällä mielellään. Nähtäväksi jää, miten katto kestää, kun lunta alkaa tulla....


Minun homma oli lautojen ja rimojen maalaaminen tummanruskeiksi, oikeastaan muuta en osannutkaan tehdä. 😏 Tarhaan rakennettiin  hyllyjä ja vähän isompi loikoilupaikka aurinkoiseen nurkkaan. Kiipeilypuuksi löysin omasta pihasta kelon. 


Lisäksi tarhaan mahtuu penkki ja pieni pöytä ja lattialle tietenkin iloinen räsymatto. Kaksi ihmistä mahtuu hyvin kahvittelemaan poikien kanssa. Penkin alla oli kesällä pieni kori nukkumista varten ja myös kuljetuskoppa, johon voi piiloutua. Verkon ulkopuolelle laitoin kukkia ruukkuihin ja vieressä olevan aidan seinustalla kasvavan humalan oksat alkoivat kiemurrella kivasti tarhan seinustalla.

Rakentamiseen kului aikaa n. kuukausi, koska välillä oli sateisia päiviä. 
Tarvikkeiden hinnaksi tuli n.250€.



Ulkotarha oli kuumana kesänä ihan loistava juttu! Ikkuna oli auki monta viikkoa yhteen menoon ja kissat kulkivat sisään ja ulos, viihtyivät ulkona tosi hyvin. Säiden kylmettyä olen tietenkin joutunut olemaan portsarina aukaisemassa ikkunaa ja pojat ovat aina sisällä, kun itse olen poissa. 

    














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti